Kaasuhellalla pizzaa erämaassa

12. desember 2019

- Olen täydessä vauhdissa hullujen projektien kanssa! Odd-Karl on viettänyt kuukauden Skjervøyskjæretillä. Lue miten hänellä on mennyt!

Lokakuun alusta Odd-Karl on asunut pysyvästi Skjervøyskjæretillä Tromssan edustalla. Täällä hän tulee asumaan yksin kaksitoista kuukautta. 
- Vihdoinkin aika alkaa riittämään erilaisiin projekteihin. Aurinkopaneelit ovat paikoillaan ja näyttävät toimivan mainiosti!
 
Viimeisen kuukauden aikana hän on keskittynyt katon rakentamiseen varmistaakseen, että hänellä on katto pään päällä ennen kuin pimeys laskeutuu pysyvästi. Ensilumi on jo satanut, joten kuiva ja lämmin mökki oli ensimmäinen prioriteetti, mikä hänen piti varmistaa itselleen
 
"Hullu projekti"
Odd-Karl tulee asumaan luodolla 12 kuukautta yhtäjaksoisesti.
 
- On huvittavaa istua täällä mökissä missä minulla on monta hullua projektia käynnissä! Hän hymyilee. Tähän asti kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan Odd-Karlin mielestä.
 
Hänestä tulee joka päivä muutama kokeneempi, ja ensimmäisen kuukauden aikana tuuli ei aiheuttanut suurimmat haasteet kuten hän oli olettanut, vaan kolmemetriset aallot aiheuttivat suurimman uhan. 



Logistiikka on suurin haaste
Lokakuu oli logistisesti tärkein kuukausi Odd-Karlille koska silloin kaikki rakennusmateriaalit, muonat ja tuotteet saapuivat luodolle joiden kanssa hänen olisi selvittävä seuraavat 12 kuukautta.
 
- Koin paljon turhautumista, vaikka normaalisti olen kärsivällinen herrasmies filosofialla että kyllä kaikki lopulta järjestyy, Odd-Karl hymyilee.
 
Onneksi hän on saanut apua kuljetuksissa hyviltä ystäviltään: olosuhteet ovat nimittäin kaukana ideaalisista luodolla, missä maihinnousun on tapahduttava säästä riippumatta ja matka mökille rannasta on 200 metriä kallioita pitkin.
 
Loppujen lopuksi helikopterikuljetus oli paras ratkaisu ja 10 lavaa Sunwindin ja muiden tuotteita toimitettiin turvallisesti luodolle.
 
- Nyt voin viimein sanoa että  logistiikka ei ole ongelma!
 
Viimeinkin voin keskittyä arkeen luodolla.
 
Lauantaipizza kaasu-uunissa
Perinteistä ei saa luopua – varisinkaan silloin kun olet yksin luodolla
- Lauantain kohokohta oli rentoutuminen pizzanleivonnan parissa, Odd-Karl selventää.
 
Mökki on varustettu Sunwindin Ventus 100 kaasujääkapilla ja Cuisine pöytäkaasuliedellä. Odd-Karl on oppinut että harjoitus tekee mestarin:
 
-Leipominen kaasuliedella ei ole niin yksinkertaista, mutta maku on hyvä, ja sehän on tärkeintä! 

Itse kehitetty pizzaresepti ”luotopizza” on selvä voittaja: 
- Itse tehty pizza on synonyymi lauantainautiskelulle, ja tähän olen erittäin tyytyväinen!
 
Tutustu Odd-Karlin blogiin tästä (norjaksi)!
 
Mahdollisuus evakuoida majakalle
Turvallisuus on ykkösprioriteetti kun asuu yksin luodolla, ja tämän takia Odd-karl on varmistanut että hänellä on evakuointimahdollisuus:
 
- Minulla on mahdollisuus mennä majakkaan. Akkutilaan olen vienyt makuualustan, makuupussin, muonaa ja lämpimiä vaatteita.
 
Odd-Karl toivoo, että hänen ei tarvitse turvautua majakan suojaan. Hän on nimittäin kirjoittanut runon ”hullusta projektista”:
 
Niin kauan kun mökki pystyssä seisoo,
kukaan ei rannoilla kävele
 
Mutta jos mökki avomereen päätyy,
mies luodoltansa pois revitään

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle artikkelillemme: "Näin Odd-Karl selviytyy vuoden saarella."


Onko tämä artikkeli hyödyllinen? 

Jaa tämä: