Lue miten pariskunta jätti kaiken taakseen ja lähti purjehtimaan maailman merille.

onsdag 12. januar 2022

Keväällä 2020 Thomas otti kauan päässään pyörineen ajatuksen esille, että miten olisi, jos myytäisi kaikki ja lähdettäisi purjehtimaan lämpimiin vesiin. Se oli oikeastaan aika lyhyt keskustelu, jossa päätettiin, että koitetaan, pääseehän sitä aina takaisin jos ei kiinnosta. Kummallakaan ei ollut oikeastaan minkälaista purjehduskokemusta, mutta Jeremy Clarksonia lainataksemme ”How hard can it be”. Siitä se suunnittelu sitten lähti.

Siitä se ajatus sitten lähti...

Thomaksella on aina ollut meri lähellä sydäntä ja sai ensimmäisen veneensä jo 10 vuotiaana. Isänsä vanhalla puuveneellä ja ikivanhalla Evinrudella tämä pikkupoika sitten pääsi päristelemään ympäri Porvoon saaristoa ja tämän jälkeen on aina ollut jonkin mallinen moottorivene. Myöhemmin lähti myös merille töihin ja tällä hetkellä tätä juttua kirjottaessaan on Sähkömestarina yhdellä maailman edistyneimmällä kaapelin asennus laivalla. Ei riittänyt se, että on jo työkseen puolet vuodesta merellä, vaan piti vielä muuttaa veneeseen loppu vuodeksi.

Maarit on taas kasvanut järvisuomessa ja ei ole niin innostunut merivedestä. Hänellä on intohimo matkustella ja nähdä uusia paikkoja ja vuosien varrella saatu siedätyshoito Turun saaristossa auttoi sen verran, että oli myös innolla lähdössä mukaan. 
 
Kaiken myyminen ja veneen ostaminen
Talo, jossa asuimme oli meidän itsemme rakentama ja seuraava vuosi meni sitten talon valmiiksi saattamisessa ja myytiin laittamisessa. Siinä samassa ruvettiin tutkimaan erilaisia veneitä ja miettimään, mitä tulevalta kodiltamme haluamme.



Aikaisessa vaiheessa kävimme katsomassa veneitä ja ensimmäinen vene, johon tutustuimme oli sitten meidän Koda. Bavaria 44 Vision hurmasi erityisesti Maaritin sen isolla, avaralla ja hyvällä pohjaratkaisulla. Kävimme monia veneitä katsomassa, isompia ja pienempiä mutta Koda jäi takaraivoon pyörimään.

Tutkimme myös mahdollisuutta ostaa veneen, joka olisi jo valmiiksi Välimerellä. Välittäjien ja muiden kanssa jutellessa tuli kyllä ilmi, että Suomesta ostettu vene on suurella todennäköisyydellä paremman kuntoinen ja ihan meidän suomalasien mentaliteetin takia yleensä ollut todella hyvällä hoidolla.

Talo tuli valmiiksi ja varmaan koronan vauhdittamana meni todella nopeasti kaupaksi. Jollain kohtalon oikulla Koda oli vielä myytävänä ja lyötiin kaupat lukkoon. 
 
Veneen varustelu(mikä varustelu??)
Kun vene saapui omaan laituriin juhannuksen jälkeen -21 Thomas oli juuri lähtenyt töihin 4 viikoksi, joten muutto hommat jäivät aika pitkälti Maaritin harteille. Vielä kotiin tullessa oli muutaman viikon verran hommia talon ja muiden asioiden kanssa hoidettavana ennen ulkomaille lähtöä.



Aika oli niin kortilla, että veneen varsinaista varustelua ei keretty tekemään oikeastaan ollenkaan. Onneksi Koda oli ollut niin hyvällä hoidolla, että hän oli muutamia turvavarusteista ja pieniä parannuksia lukuun ottamatta valmis lähtemään sellaisenaan. Ajatus olikin, että varustellaan ja rakennetaan sitten matkalla. Esimerkiksi siirtyminen vanhasta AGM järjestelmästä uuteen Litiumiin tapahtui Saksan Kielin kanavan suulla ankkurissa. Uusi 230V järjestelmä heräsi sitten myöhemmin henkiin Ranskan Calaisissa jossa olimme toista viikkoa parkissa odottamassa sopivia kelejä.
 
Sunwind yhteistyö
Ehkä jonkinnäköinen ammattitauti mutta Thomas halusi rakentaa sähköpuolen uusiksi vastaamaan uusia tarpeita. Kodalla oli aikaisemmin vaan tehty lyhyempiä purjehduksia ja hänellä oli ihan perinteinen sähköjärjestelmä.

Vaihto Litiumiin oli päätetty jo aikaisessa vaiheessa ja asiaa tutkiessa Victronin tuotteet vaikutti sopivilta meidän projektiin.



Thomas otti yhteyttä Sunwindiin, jossa Fredrik Karf valikoitui meidän projektin yhteyshenkilöksi. Fredrikin kanssa käytiin läpi erilaisia järjestelmä vaihtoehtoja ja loppujen lopuksi päädyttiin nykyiseen.
 
Victron Energy
Thomas oli tutustunut mahdollisiin järjestelmiin ja päätyi Victron Energyn tuotteisiin. Tuotteet vaikuttivat hyviltä ja tärkeänä pointtina oli, että kaikkiin osiin pääsee käsiksi etänä. Lisäksi järjestelmä rakennettiin laajennettavaksi.

Kuten aikaisemmin mainittu litium oli jo päätetty. Akuksi valikoitu Victron Lithium Smart 200Ah. Liikkeelle lähdettiin vaan yhdellä akulla mutta loppu järjestelmä on rakennettu niin, että näitä akkuja voi lisätä jopa 3 kpl myöhemmin.



Virran jako ja akkuvalvonta hoidettiin Victron Lynx sarjan tuotteilla jossa BMS:änä toimii Lynx Smart BMS. Jonka molemmille puolille asennettiin Lynx Power in moduulit. Akut toiseen ja kuormat sitten toiseen.

Laturi/Invertteri valikoitui Multiplus2 3000VA. Tämä lataa akut ja pystyy tarjoamaan 230V jännitteen kaikelle mahdolliselle, jota me ajan saatossa asennetaan veneeseen. Esimerkiksi pesukone on hankinta listalla.



Moottori laturihan tunnetusti ei mielellään litiumia lataile, joten meillä on 30A Orion-Tr Smart DC-DC laturi moottori/vanhan hupiakuston ja Litium järjestelmän välissä. Näitä pystyy myös asentamaan rinnan, joten toinen Orion on tulossa akkupaketin laajennuksen yhteydessä.

Kaikkia näitä sitten valvotaan Victron Cerbo GX:än kautta. Cerbo on kytketty Raymarinen plotteriin, josta sitten valvotaan ja ohjataan kaikkia tavallisimpia toimintoja. Cerbo on myös kytketty veneen Wifi/4G verkkoon, jonka kautta pystymme etänä valvomaan ja korjaamaan mahdollisia ongelmatilanteita.

Cerbo:ssa on laajalti I/O tuloja ja lähtöjä, joten tänne tullaan lisäämään lisää tietoja jota sitten voimme sekä etänä että paikallisesti seurata. Cerbon voi myös ohjelmoida hälytyksiä jotka sitten tulevat puhelimeen kertomaan, että jokin on hätänä.

Victron VRM portaalista näkee suuren määrän tietoa, mitä veneensä tapahtuu ja on tapahtunut. Cerbo tallentaa kaikki kulutukset/lataukset, akun varauksen yms. Jotka VRM:ssä näytetään kaavioina. Tällä hetkellä sähkö järjestelmän lokien lisäksi meillä on vaan veneen sisälämpötila seurannassa. Kesällä tämä tieto on välttämätön, kun jätetään koirat päiväksi veneeseen.



Victron paketti on osoittautunut todella toimivaksi ja täyttää kaikki nykyiset toiveet. Tällä kokoonpanolla ollan nyt jo pari päivää omavaraisia, tosin silloin ollaan vähän säästöliekillä.

Tulevaisuus tuo tullessaan ison aurinkokennoasennuksen, lisäakkuja mahdollistamaan pitemmän ajan omavaraisena. Aurinko paneelit tullaan varustamaan Victron Smart Solar MPPT lataussäätimillä

Järjestelmä on tarkoitus mitoittaa niin, että sähkön puolesta ei olisi mitään tarvetta käydä satamassa lataamassa. Nyt kun järjestelmä on alun perin suunniteltu tätä varten on helppo vaan lisätä komponentteja budjetin niin salliessa.
 
Kun järjestelmä tulee valmiiksi niin loppuu sitten se sähkön säästö.
 
Se oli meno sitten...
Thomas oli saanut yhden ”törnin” vapaata töistä ja matkaan lähdimme elokuun puolivälissä. Aikaa oli näin ollen 10 viikkoa ja määränpää oli tuolloin vielä Etelä-Portugali, jossa oli tarkoitus viettää talvi. Ideaali tilanteessa olisimme halunneet lähteä muutamaa kuukautta aikaisemmin, mutta aina ei kaikki mene kuin Strömsöössä. Tämä myöhästyminen tuli sitten kummittelemaan myöhemmin syksyllä huonojen ilmojen muodossa.

Matka kulki Suomen Sauvosta Ahvenanmaalle ja Ruotsin rannikkoa pitkin Tanskan kautta Saksaan. Kielin kanavaa pitkin Pohjan merelle ja siellä rannikkoja pitkin Ranskan Cherbourg:in. Matkalle osui aika paljon huonoa keli, jolloin joudimme satamassa odottelemaan.

Cherbourgissa teimme ratkaisun, että koirien kanssa Biskajan ylitys ei olisi mahdollista ja Maarit otti koirat autolla ja Thomas sai purjehdus vahvistuksen, jonka kanssa purjehti sitten suoraan Espanjan Gijon:iin. Sinne sitten jäimme jumiin pitkäksi aikaa Biskajan syysmyrskyjen seurauksena. Joulukuun alussa tuli pieni rauhallisempi hetki ja pääsimme jatkamaan Espanina Viveiroon, jossa vietämme tätä juttua kirjottaessamme joulua.
 
Matka jatkuu
Kun suunnitelma on, että ei ole suunnitelmaa niin emme tässä vaiheessa tiedä minne tässä seikkailussa joudutaan. Ajatus on koluta Välimeri ja katsotaan sitten...



Miehistö:
Thomas Liljalehto -79, Laivasähkömestari
Maarit Laine -79, Toiminnanjohtaja
Nemo -10, Redi - 15.  Novascotiannoutajat
Vene:
S/Y Koda
Bavaria 44 Vision -08
Instagram: #kodasailing
 
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022 toivottaa:
Thomas & Maarit 
Kapt Nemo & messipoika Redi
S/Y Koda


Onko tämä artikkeli hyödyllinen? 

Jaa tämä: