Valmista kaikki ateriat grillaten nerokkaan Insert System -järjestelmän avulla!

15. mai 2018

Grillistä on muodostunut minulle tärkein apuväline mitä tulee ruoanlaittoon ja varsinkin sen jälkeen kun sain käyttööni Sunwindin Insert System -järjestelmän, kertoo Camilla Refsnes. Tee kuten Camilla - valmista kaikki ruoka grillaten!

- En ole koskaan oikein syttynyt grillaukseen. Muutamia yksittäisiä grillauskertoja on ollut jotka ovat päätyneet ruoan palamiseen pinnalta sisäpuolen ollessa raakaa ja maun sisältäessä jäänteistä sytytysnesteen aromeista. Lopulta saimme häälahjaksi kunnollisen grillin Sunwindin grillituotteiden pääasiantuntijalta ja siitä hetkestä eteenpäin grillauksesta tuli intohimoni, kertoo Camilla.

Sunwind Insert System avasi grillaukseen kokonaan uuden maailman ja oivalluksen, että kaikki ruoka on mahdollista valmistaa grillaten.

Grillaus sai kokonaan uuden tason:
 
- Hyvän ruoan valmistuksen ei tarvitse olla vaikeaa tai mitenkään hienostelevaa, grillaus voi olla hyvinkin helppoa ja yksinkertaista! Ruoan valmistus voi myös olla hieman monipuolisempaa ja jännittävämpää kuin hampurilaisten valmistaminen joka päivä. Insert System -järjestelmän avulla voin valmistaa mitä tahansa, kaikkea pastasta pitsoihin, wokkiruoista vihanneksiin.


Sunwindin Insert System
Vaihda grillisi vanha ritilä uuteen Insert System -grilliritilään ja saat ritilän, joka toimii sekä tavanomaisena ritilänä johon olet tottunut, että nerokkaana ritilänä, jonka keskiosan voit vaihtaa muihin tarvikkeisiin.
 
Kätevä kahva, joka toimitetaan mukana on suunniteltu siten, että sen avulla voit asettaa haluamasi lisätarvikkeet ritilään sekä poistaa tarvikkeet ritilästä. Näin sinun ei tarvitse pelätä, että poltat kätesi missään tilanteessa.
 
Vaihtoehtoisia grillaustarvikkeita ovat grillilevy, wokki-pannu, grillauskori ja valurautapannu.
 
Valmista mitä tahansa ruokaa
Grilliruoka on synonyymi kesäruualle, joten mitä suuremman valikoiman erilaisia ruokia voit valmistaa grillaamalla sitä useamman voit grilliä käyttää.

- Ei ole mitään ruokaa, jota en voisi valmistaa, kun käytän Insert System -järjestelmää. Parasta on mahdollisuus yhdistellä ja valmistaa kaikki kerralla. Voin valmistaa herkullista pataruokaa, jossa liha on grillattu, grillata vihannekset pataruokaan grillauskorissa ja lisäksi valmistaa vaikka paistettuja perunoita.
 
Sunwind Insert System -järjestelmän ansiosta käytössäsi on täysin toimiva monipuolinen ulkokeittiö jossa vain oma luovuutesi asettaa rajat!

Napsauta tästä jos haluat lisätietoja Sunwindin kaasugrilleistä!

- Eräs suosikkiruokani, jota teen mielelläni Insert System -järjestelmän avulla on chili con carne. Ja me käytämme grilliä nykyään sekä talvella että kesällä, grillattu ruoka maistuu aina hyvältä, kertoo Camilla.
 
Nauti kesäilloista vieraittesi kanssa terassilla
Camilla on "innokas, mutta itseoppinut gourmet-kokki", joka iloitsee voidessaan valmistaa herkullista ruokaa perheelle ja tuttaville.
 
- Minusta on ihanaa toimia emäntänä vieraille ja laittaa ruokaa. Kesäisin pitää voida myös nauttia kaikista kesäilloista ja ruoka kuuluu osana nautintoihin!
 
- Käytän grilliä ruoanvalmistukseen lähes koko kesän. Insert System -järjestelmän ansiosta minun ei tarvitse rajoittua pelkkään perinteiseen grilliruokaan kuten kotletteihin, vaan voin tehdä mitä tahansa. Yksinkertaista tai monimutkaisempaa, nopeasti valmistuvaa tai pitemmän ajan vaativaa ruokaa - kaikki onnistuu.
 
Terassilla voin tehdä ruokaa satoi tai paistoi ja useimmiten yhdessä vieraiden kanssa samalla seurustellen.

 - Jatkamme istuskelua grillin ääressä ja nautimme ruoasta pitkin iltaa!

Resepti: Spaghetti a la Vongole

Tarvitset seuraavat raaka-aineet:

1 kg simpukoita
400 g linguine-pastaa
2-3 salottisipuli, ohuina siivuina
3-5 valkosipulinkynttä, hieman paloiteltuna
1-2 punaista tuoretta chiliä, ohuina siivuina
0,5 dl oliiviöljyä
2 dl valkoviiniä
1 suuri nippu persiljaa
Suolaa ja jauhettua pippuria
 
Valmistusohjeet:
Huuhdo simpukat juoksevassa kylmässä vedessä huolellisesti ja aseta syrjään simpukat jotka ovat vaurioituneet tai jotka eivät sulkeudu joutuessaan veteen. Katso että kaikki hiekka on pois ja anna simpukoiden tyhjentyä vedestä ennen pataan asettamista.

Laita öljy, salottisipuli, valkosipuli ja chili syvään pannuun tai pieneen leveään kasariin jossa on kansi. Paista samalla kevyesti sekoittaen, jotta ei tapahdu pohjaanpalamista - jatka kunnes tuoksuu herkulliselta!

Lisää simpukat pataan ja sekoita muutaman minuutin ajan lämpimässä öljyseoksessa ja lisää viini ja jatka sekoittelua.

Aseta kansi paikoilleen ja keitä vielä muutaman minuutin ajan - aseta sivuun ja valmista pasta lähes al denteksi. Muista, että pasta keittyy vielä hieman kun se lisätään ja sekoitetaan simpukoiden kanssa.
 
Lisää pasta simpukoiden sekaan ja sekoita varovasti kevyesti keittäen ja lisää lopuksi persilja ja lisää hieman oliiviöljyä ennen kuin tarjoilet ruoan höyryävän lämpimänä yhdessä leivän kanssa, jota voi kastaa herkulliseen nesteeseen!

Jaa tämä: